Sinnikäs huiska

Pomppukone-Säde esitteli viimeksi oman lempihuiskansa. Minun lempileluni on ollut kautta aikain se tietty villieläinkuvioinen pitkä lelu, jonka sulat ovat karisseet jo monta kertaa matkan varrella. Meillä on niitä itse asiassa kaksi, mutta vain se eka on mulle ykkönen. Kakkoseen on pakko tyytyä, jos Säde on ehtinyt ekan napata.

No, meillä säilytetään naruleluja turvallisuussyistä laatikossa, joka avataan sitten aina vain silloin, kun joku palvelijoista on kotona. Kieltämättä, pari kertaa ollaan niiden narujen kanssa sotkeuduttu sillain, että ehkä tuo on ihan hyvä varotoimenpide.

Siis, laatikossa. Sieltä on sitten niitä leluja tosi kiva kaivaa ja kiskoa ulos. Oikeasti, se on aikas kivaa ja välillä vähän haastavaakin, kun ne jumittaa laatikon reunaan. Aika usein käy sitten niin, että siinä laatikosta poistuessa se naru kietoutuu mitä erilaisimmilla tavoilla mun ympärille. Yleisin on peppu/häntäosasto. Se on itse asiassa vielä aikamoinen takiainen sille päälle sattuessaan. Ei auttanut edes hyppy sohvan päälle. Kolinan säästelemän se vaan perässä tulee. Jos pientä niskalenkkiä eli pientä irtautumisyritystä. Olipas näppärää, nyt se roikkuu sekä hännässä että niskassa. Vähän vauhtia kehiin ja nurkan taakse. Siis, ei ole todellista, vieläkö se roikkuu perässä!!! Pieni loikka ilmaan ja jippii - mä pelastuin hännässä roikkuvalta hirviölelulta! Huh, olipa urakka, jotta nyt sitten pääsee keskittymään olennaiseen eli lelu suuhun, maukumista kehiin ja menoksi! Mielellään vielä lelu sitten lopuksi sängyn alle piiloon, josta se on hyvä yön pimeinä tunteina kaivaa esille ja alkaa leikki kera kilisevän kulkusen. Tämä tosin onnistuu harmillisen harvoin, kun noi haukkana keräävät iltaisin lelut talteen. Kuulemma pari kertaa yöllä kilinään heränneenä on opettanut...

Ja ihan vaan mami sitten kiusallaankin näyttää, miten Säde selviytyy asiasta. Kas, laitetaan ensin huiska Säteen ympärillen näin. Alle kymmenesosan sekuntti ja näin, huiska jää lattialle ja Säde juoksee vapaana omiin leikkeihinsä. Ja mitä tekee mami, nauraa hihittelee katketakseen, kuinka erilaisia me ollaankaan. Kiitti vaan mami ihan kamalasti, nyt kaikki pitää mua jotenkin kömpelönä, tyhmänä ja hitaana.