maanantai 24. maaliskuuta 2008

Lempileikkipaikat

Tenaville on selvästikin kehittynyt tietyt lempileikkipaikat. Vai pitäisikö sanoa, riehumispaikat. Tällaisen kokonaisvaltaisen koko talon riehumis- ja juoksualueen lisäksi yksi aivan yliveto on tietty isukin ja mamin sänky. Tenavat ovat myös selvästikin perineet minun kellontarkan aamuheräämisen, sillä 05:50 ilmestyy kaikki kuin tyhjästä siihen mamin pään ympärille. Saaga muuten osaa laittaa myös radion päälle. Sitä taitoa taisi muuten tyttönen itsekin säikähtää... =)

No joo, siis näiden edellä mainittujen lisäksi on kolme sellaista täsmennettyä ja ylitse muiden olevaa "aluetta". Ensimmäisenä on isukin aamutakki ja siis silloin, kun se on isukin päällä ja isukki on aamiaisella. Tästä jonkinmoinen pätkä ohessa. Tosin tenavat vähän osoittautuivat ns. vieraskoreiksi ja ottivat huomattavasti rauhallisemmin, kun mami kuvasi touhua. Kumma juttu, että tässä leikissä isukilla on koko ajan vähän sellainen valmiiksi säikähtänyt ilme...


Toinen on sitten perinteisesti kiipeilypuu. Tässäkin kuvauksessa vain itse kuvausväline alkoi kummasti kiinnostamaan, ihan kuin eivät olisi ennen sitä nähneet. Toisaalta, kyllä mä muistin aina tasaisin väliajoin muistuttaa myös siitä, että kuvausvälineet ovat pepusta ja silloin on syytä kadota paikalta, kun ne tulee näkyviin. Ihan ei vielä opit menneet perille.

Ja kolmanneksi näyte, mitä muuta pesällä voi tehdä kuin maata siinä. Sen voi esim. kääntää toistepäin ja leikkiä piilosta!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Huoh, miten kauniita kisuja... Tästä on tullut jokapäiväinen vierailupaikka, kun pitää nähdä mitä pennut on nyt keksineet :) Aivan mielettömän ihania kisuja!

Viivi kirjoitti...

Kiitos kehuista, olemme kyllä palvelusväen kanssa myös sitä mieltä, että kyllä noi tenavat vaan ovat niin ihania... ja kyllä ne keksivät kaikkea "kivaakin". Viimeisin villitys on piilottaa isukin ja mamin vaatteita. Mutta hyvin noi alkavat oppia, että vaatteet kannattaa laittaa kaappiin, eikä esim. tuolin päälle... jälkimmäisessä tapauksessa niiden sijainniksi saattaa muuttua esim. sängyn alunen =)