Mummoilua ja misseilyä

Viikonloppu oli hyvin vaihteleva. Lähdimme torstaina kohti ihmismummolaa ja matka oli taasen nii'in pitkä. Eikä sitä tehnyt yhtään lyhyemmäksi se, että toi tenava veti matkasta herneitä molempiin sieraimiin ja karjui lähes koko matkan. Juu'u, karjui! Sellaista ääntä ei siitä suusta ole ennen lähtenytkään, kun se maukuminen on tähän asti ollut lähinnä huvittavaa iu-ääntä. Mutta onneksi perille päästiin ja mummolassa on aina kiva olla. Lisäksi mun pisteet mummon ja papan silmissä nousi ihan hurjasti, kun osasin kuitenkin käyttäytyä, toisin kuin eräs... Mummo ja pappahan ovat nähneet Säteen viimeksi silloin, kun tenava oli vielä sellaisessa pieneen taskuun laitettavassa koossa ja juuri ja juuri osasi vääntää itsensä sohvalle. Nyt se energisyys ja vauhti saivat aikaan lähinnä ihmetystä ja vähän ehkä kauhistustakin... Mummo keräsikin kaikki mahdolliset kipot ja kupit turvaan viimeistään sen jälkeen, kun Säde kävi kiskaisemassa liinan tavaroineen pöydältä lattialle. Leikki taikuria, mutta ihan ei temppu onnistunut. Mummolan touhuista kuvien kera seuraavassa päivityksessä.

Tällä kertaa keskitytään tuohon misseily-puoleen. Niinpä, mami harhautti ja vei meidän noin kauas näyttelyyn. Eipä sillä, mamilta ja minulta erityiskiitokset Isrokin erinomaisesti järjestetylle näyttelylle! Mutta miten meillä meni? Ensiksikin meitä samanmerkkisiä ja samanvärisiä kissoja oli paikalla kaikkiaan seitsemän kappaletta, mikä on kyllä ehdoton ennätys meidän näyttelyuralla. Lisäksi oli sekä punaisia, sinisiä että beigejä abyja paikalla, joten tällä kertaa abyt edustivat isolla ja edustavalla joukolla. Ja millaisia kissoja siellä olikaan... oih, niitä kolleja, ne oli kaikki nii'in komeita! Ja tytöt, oikeita sydämenmurskaajia! Tuomarina meillä oli Jaana, joka oli oikein mukava ja reipas, ei turhia säikähtänyt, vaikka me molemmat olimme vähän - öhöm - juttelevalla tuulella, kuten arvosteluseteliin hän kauniisti asian ilmaisi.

Säde aloitti näyttelypäivän rennosti riippumatossa loikoillen ja mummolan makoisista muurahaisista haaveillen.
Noniin, itse asiaan. Minä sain tuomarilta pääasiassa kovasti kehuja, tosin ihmetteli, miksi minä tärisin ja epäili jopa minun olleen ekassa näyttelyssä, kun niin piti vapista. Mulla oli vaan kylmä... Liian kepoisaksi minua sanoi, mutta enhän minä mikään syöttöporsas haluakaan olla. Serti kuitenkin tuli ja jo toinen tässä luokassa! Koska meitä aikuisiakin oli niin monta, niin meille tuli oma värin paras kisa. Siinä ei voittajasta ollut epäselvyyttä, se norjalainen Pret A Porter'S Valentino oli KOMEA! Tässä hänestä kuva (ja luonnettakin löytyi!):
Vaikka mun mielipiteitä noi pillerit laimentaakin, niin silti katsoin häntä kyllä sillä silmällä.. ja taisi kolli multa viedä pienen palan sydäntäkin (mamilta vei vielä isomman). Eipä ollut häpeä hävitä hänelle, kerta kaikkisen upea ilmestys. Tämä kolli olikin kategorian paras uros, eikä ihme. Tuomarin parhaan valintaan Jaana oli minun lisäkseni sellaisen kaljun kissan. Valinta kallistui tämän kaljun kissan puoleen, koska tämä oli pulskemmassa kunnossa. Jaana arvosti kovasti näyttelykuntoa ja siinä siis hävisin niukasti johtuen näistä hyvin timmeistä linjoistani, vaikka hän sanoikin, että olen tyyppinä rodulle edustavampi kissa. No, ei voi mitään ja eihän mua harmita pätkääkään se, että saan iltapäivän vain loikoilla pesässä.

Entäs sitten tenava. Tenavan korvat herättivät kovasti huomiota ja siihen päälle kun lisäsi sen kovan uhittelun ärhentelyn ja ärinän muodossa, niin ei Säde huomiotta jäänyt =). Jaana kehui kovasti myös Sädettä, tosin kehittymässähän se vasta on. Lihakset saivat erityiskehut, joten hyppyharjoitukset saavat siis jatkua. Nuorten ja pentujen värinparhaassa voiton vei Bluestream's Valdo, ja myös tämä valinta oli kyllä etukäteen selviö. Jos toisin olisi tuomari valinnut, niin hieman olisi epäilty tuomarin näkökykyä. Tuomarin parhaan valintaan Jaana oli Säteen lisäksi Xanado of Wonderlove abykollin sekä sellaisen kikkarakarvaisen pikkupennun. Tämä pikkupentu passitettiin heti alkuun kotia kasvamaan ja Jaanan jäi pähkäilemään Säteen ja aby kollipennun välille. Ihan ekaksi totesi, että jos olisi mahdollista, hän yhdistäisi nämä kaksi joko niin, että poitsulle Säteen pää tai Säteelle poitsun väri/turkin pituus (Säteellä on nyt vähän sellainen hassu kaksi-pituinen turkki, kun se nyt hakee sitä lopullista muotoaan). Siinä vaiheessa minä meinasin säikähtää, että nytkö veri lentää. Sinällään kyllä, jos ne kaksi vaikka vähän myöhemmin samaan koppiin laitettaiskiin, niin hmm... =). No, Jaana päätyi kuitenkin valitsemaan pään perusteella eli meidän pikkutenava olikin tuomarin paras pentu!!!! Vähänkö mami ja minäkin oltiin ylpeitä. Jännitys siis säilyi loppuun asti.
Paneelivaiheessa Sädettä jännitti ihan kamalasti ja se purkautui sellaisena todellisena uhitteluna. Onneksi assari ei pienistä säikähtänyt, vaan päättäväisesti kantoi rimpuilevaa ja tärisevää Sädettä. Paneelissa pennuille antoi ääniä neljä tuomaria ja äänet hajosivat kuin varpusparvi. Ei siis todellakaan voi puhua mistään yksimielisestä tuloksesta, kun ne neljä ääntä jakaantui kolmelle kissalla! Voiton vei sellainen superkaunis somppu-pomppu, tämäkin erittäin oikeutetusti. Hän siis sai kaksi ääntä ja meidän Säde sai yhden äänen, mistä ollaan kyllä todella tyytyväisiä! Se neljäs ääni meni sitten sellaiselle vielä lyhyempikarvaiselle pennulle. Kaikkinensa voin kyllä ylpeänä sanoa, että on minulla kaunis lapsi! Kunhan se tuosta vielä sen värinsä ja turkkinsa kehittää kuntoon, niin se on siinä. Niin, ja uhittelu vähenee lisäksi.

Näyttelypäivä oli siis oikein onnistunut ja mikä erityisesti mamia ilahdutti, niin se, että paikalla oli niin paljon abyja ja kun niistä moni oli vielä uusia tuttavuuksia. Taso oli kyllä kova, muuta ei voi sanoa. Minunkin piti iltapäivästä ihan oikeasti nousta pesästä pois häkin reunalle tiirailemaan vastapäätä olevissa häkeissä olevia komeita kolleja. Tätä ei olekaan ennen tapahtunut.

Täältä kansiosta löytyy sitten lisää näyttelykuvia, jotka keskittyvät siis meihin rotukissojen aateleihin eli abyseihin ja yllättäen erityisesti minuun ja Säteeseen, mutta joukkoon toki mahtuu muutama vierailevakin tähti. Kiitos myös Kuu-Katjaanalle sekä Tricialle ja Pyry-pojan kotijoukoille mukavasta näyttelypäivästä. Mamilta lisäksi rapsutukset ihanalle Wilmalle ja komealla Pyrylle!

Sinänsä päivä oli kyllä superraskas, kun näyttelyn päälle vielä tuli kotimatka eli neljä tuntia autossa. Mutta kyllä, oma koti kullan kallis ja olipa ihana tutia taas isukin ja mamin kanssa omassa sängyssä ja nähdä unia niistä komeista pojista ja mummolan houkuttelevista metsästysmaista.

Kesälapsi Säde

Vaikka Säde onkin syntynyt talvella, niin kyllä se vaan sellainen kesälapsi ja kukkaistyttö on! Ja vaikka kesä onkin toistaiseksi unohtanut meidät, niin silti toivotamme kesäistä (kesäisempää) loppuviikkoa näiden Säteen kukkaisten ja kesäisten poseerausten kera!

Sadepäivän touhuja

Se aurinko, huhuu??? Eikös nyt pitänyt olla se kesä ja aurinko ja kärpäset jne jne. Tosin Säde teki tuttavuutta - läheistä sellaista - mehiläisen kanssa. Meni tassulla töpsyttelemään liian läheltä ja siitähän seurasi sellainen tuplatassu varpaan tilalle. Onneksi ei muuta. Niin, samana iltana kävi sitten uudestaan taputtelemassa mehiläistä peppuun, joten muisti oli toooosi pitkä. Takaisin otsikkoon. Mitä meillä tapahtuu sadepäivänä? No, minä lähinnä mökötän ja kuikuilen yläkerran kaiteelta, koska se aurinko taas näyttäytyy ja koska kannattaa mennä roikkumaan oven kahvaan. Toi energiapakkaus se jaksaa vaan touhuta, ei se pahemmin välitä siitä sateestakaan. Tässäkin yritti mukamas piiloutua kaapin ja seinän väliin ja hyökätä sieltä pahaa-aavistamattoman isukin kimppuun. Tällä kertaa isukki olikin nopeampi ja Säde joutui kameran uhriksi.
Ja mitä muuta Säde touhuaa sisällä? Keimailee, keikistelee, kehrää, kiehnää, söpöilee, säteilee... Säde ei siis pahemmin häiriinny, mutta minulla palaa kohta pinna kokonaan, jos se kesä on meidät unohtanut!

Tarkka ja tehokas vartiointitiimi ilmoittautuu palvelukseen

Meille ei kutsumattomat tai ei-toivotut vieraat tule ilman, että lupa on meiltä nelijalkaisilta tullut. Tähän ensimmäiseen kuvaan ei voi olla sanomatta sitä niin kovin yleistä lausahdusta:"Täällä vartioin minä!" Mitäs tästä sanotte? Uskaltaisitteko uhmata näin tiukassa ja linjakkaassa vaaninta-asennossa olevaa suurta petoa? Tuon ekan niin kovin kuluneen lausahduksen lisäksi toinen vähintään yhtä kulunut:"Varokaa vihaista kissaa..." Tässä siis on kyse siitä, että jokainen ulko-ovelle yrittävä kulkee ensin tiukan seulan läpi. Ja tässä on puolestaan jo esitarkastus ulko-ovelle mentäessä. Säde asettautui oikein sopivasta ns. etuvartioon teknisen tilan ovelle ja käännyttää jo ihan selvimmät tapaukset matkoihinsa. Jos joku luulee, että aina on joku reitti vapaanaa, niin hah-haa. Myös takapihan portti on tiukan valvonnan alla. Onko tarvetta siis tarkalle ja tehokkaalle vartiointitiimille? Sopimusehdoissa on sitten turha yrittää huijata!

Auringonpalvojat

Juhannustunnelmia meiltä.. vaikkei sää ihan koko aikaa ollutkaan niin kovin kesäistä, niin väliin mahtui onneksi paljon ihan huippulämpimiä auringonsäteitäkin. Näistä hetkistä meidän perhe osaa nauttia, siis ihan kaikki. Säteen kanssa samaan kuvaan pääsi isukin jalka, joka myös tykkäsi kovasti lämpimästä paisteesta.

Tästä on enää yksi suunta...

... nimittäin ylöspäin tämän viikon "onnistumisten" suhteen. Jos ei mennyt viikonloppu hyvin, niin ei kyllä ole viikko alkanutkaan ainakaan yhtään paremmin. Maanantai 16. päivä oli meillä yhtä kuin perjantai 13. päivä.

Aloitetaan Säteen tempauksella. Pikku-neiti päätti leikkiä trapetsitaiteilijaa telkkarin päällä (kuten jokunen kerta ennenkin) ja siinä sitten tasapaino keikahti sen verran, että koko telkkari kaatui ja putosi lattialle.. Eikä siitä mitään, kiitos digiboxissa TIUKASTI kiinni olevan piuhan, tuli se boxikin sieltä perästä suoraan kulma edellä tv-ruudun päälle. Että näin. Mutta se tunnustus on annettava litteiden telkkareiden valmistajalle, että hyvin kesti pikkukissan hyökkäyksen ja digiboxin koston! Suurimmat vauriot ovat kaksi lommoa lattiassa ja vuorokauden kestänyt pikkukissan kammo telkkaria kohtaan. Juu-u, vuorokauden se kesti, eilen illalla se siellä taas loikki. Isukki uhkaili jollain kaksipuoleisella teipillä. Tiedä sitten, aikoiko kiinnittää telkkarin pöytään vai Säteen esim. lattiaan?

Sitten se varsinainen perjantai 13. päivän tapahtuma. Pari päivää tässä mietin, kehtaanko sitä edes kertoa, mutta menköön tähän samaan syssyyn. Meillä on esimerkillisen hyvin ollut vessankannet kiinni ja käytän niitä aina pomppualustana, jos haluan esim. käydä katsomassa, mitä kivaa on jätetty lavuraarin reunalla. No, ehkäpä sitten jo arvaattekin, mitä tuleman piti. Yläkerrassa oli sitten unohdettu kannet auki ja kun vessan ovikin oli auki, niin sehän tarkoitti, että tervetuloa. Se oli sitten siinä - hyppy pöntön päälle - loiskis - karjaisu. Kyllä suututti!!! Eikä siitä mitään, mami nappas mut kiinni ja vei suihkuun! Ihan kuin ei tuossa ekassa kastumisessa ollut jo riittävästi kestämistä. Olenkin nyt osoittanut mieltä mamille ja tehnyt sellaisia nenä pystyssä ohimarsseja vain hänen kohdallaan. Mami on yrittänyt vakuuttaa syyttömyyttään sekä kannen auki jättämiseen että siihen, että mä hyppäsin sinne pönttöön. Ritva-tädille pisteet kotiin, hän oli kommentoinut näin: "Mut olihan se noin niinkuin periaatteessa kuitenkin mamin vika. Kyllähän palvelijan hommiin kuuluuu jatkuva uhkatilanteiden poistaminen. Eli taas oli palvelun taso sitä sun tätä...." Onneksi sentään edes joku ymmärtää, mistä koko sotku johtui!

Yllättäen näistä tapahtumista ei kuvia tänne julkaista... jos olis kuvat saatu otettua, niin ei ne olis ainakaan ennakkosensuurista läpi menneet..

Kissakuvahaaste: Kahdestaan

Tällä kertaa Kissakuvahaasteen teemana on "Kahdestaan - Oli sitten kyseessä toinen kissa, oma ihminen tai jotain muuta." Säde osallistuu tällä kertaa mukaan oman ihmislempisylinsä kanssa.

"Tyttöjen viikonloppu"

Viime viikolla mami lupasi meille oikein luksus tyttöjen viikonlopun. Isukki oli reissussa ja meidän piti tehdä yhdessä kaikkea kivaa: retkeillä ulkona, käydä haistelemassa uusia heinätupsuja, syödä herkkuja, leikkiä kotona kaikkea kivaa ja nukkua yhtenä kasana. Mami lupasi myös käydä shoppailemassa meille jotain uutta kivaa. Teimme myös sopimuksen, että otetaan kivoja valokuvia ulkona meistä nelijalkaisista. Nooh.... mami raahautui perjantaina sieltä töistä kesken päivän kotiin ja kaatui sänkyyn peiton alle ja eipä sieltä juurikaan noussut ennen sunnuntaita puolta päivää. Oli tosi kiva tyttöjen viikonloppu, noista lupauksista toteutui vain se nukkua yhtenä kasana... Sen verran sentään nousi sieltä ylös, että saimme jotain ruuan tapaista kuppiin ja pääsimme ulos siksi hetkeksi, kun mami kasteli ne rehunsa. Lisäksi meillä olisi tarvittu korvatulpat, sen verran kovasti toi mami koko viikonlopun yski ja köhi. Ainiin, sit se sanoi, että sillä on lämpöä. Entäs sitten, mä olisin paljon enemmän huolissani, jos sillä olis ollut pakkasta. Jos siis joku tulee ehdottelemaan kivaa tyttöjen viikonloppua, niin turha luulo, että menen siihen halpaan ja jään innolla odottelemaan sitä. Eipä tarvinnut pitää lupausta siitä valokuvauksestakaan, kun sitä eilen yritettiin. Nyt se höpisee jostain pitkästä viikonlopusta juhannuksen muodossa. Jessus sentään, tietääkö se sitten yhtä päivää pidempää tylsyyttä????

Näyttelyposeerauksia

Ihan ensimmäisenä kovasti kiitoksia kaikille onnitteluista, niin suoraan blogin kuin muutakin kautta tulleista! Lupaan välittää ne myös Säteelle (ja mamille). Näyttelypäivästä vielä sen verran, että Siiri ja Saaga pääsivät poseeraamaan oikein kunnolla. Ensiksi Pekka Savolaisen kuva Saagasta: Sitten Heikki Siltalan kuva Siiristä: Ja vielä Siiristäkin Pekka Savolaisen ottama kuva: Kiitos siis myös kuvaajille! Upeita kuvia, vaikka mitä muuta nyt näistä malleista voisi tullakaan...

Terveisiä Hyvinkäältä

Otsikon mukaisesti, terveisiä Hyvinkäältä! Päivä alkoi huonosti, mutta päättyi varsin hienosti. Onneksi näin päin, eikö totta! Ja kiitos Risu-tiimille peukutuksista, niistä oli apua... Jos aloitamme ihan aamusta, niin tiesin siis, mitä tuleman piti ja olin luvannut mamille käyttäytyä hyvin, jottei Säteelle jää huono kuva näyttelystä. Nooh... me kun vähän ollaan sellaisia diivoja... niin ei me sitten mahduttu samaan häkkiin. Se siis siitä hyvästä käytöksestä ja päivä alkoi siis huonosti, kun minä kiukuspäissäni vähän sähähdin Säteelle. Onneksi tenava on jo antanut anteeksi. Ilmeisesti noi ihmiset tuntee meikäläisen aika hyvin, kun olivat varautuneet tähän ja minulle sisustettiin oma häkki. Vähän mä tunsin huonon omantunnon pistosta, kun Säde jäi ihan yksin näin outoon paikkaan, mutta onneksi tenava on reipas ja löysi riippumatosta uuden lohduttajan. Paikalla oli siis myös Siiri ja Saaga! Vitsi, minulla on kyllä hienoja lapsia! Niin kauniita ja hyvä käytöksisiä. Mami jaksaa koko ajan korostaa sitä, että Siiri ja Saaga käyttäytyivät kuin näyttelykonkarit konsanaan ja voi sitä hellyyttä ja rakkautta, mitä he kuitenkin kaiken uuden ja ihmeellisen keskellä jaksoivat osoittaa omille ihmisilleen. Ja miten meillä sitten meni... aloitetaan siitä kaikista iloisimmasta yllätyksestä eli Siiristä. Natalia-tuomari oli pudottaa silmänsä päästä, kun näki Siirin ja hoki vain Oh My God - Oh My God - Oh My God... Se oli sillä selvää ja Siiri otti ja pesi tosi kovatasoisen punaisten abyjen joukon ollen värin paras! Siinä jäi oma isäkin kakkoseksi, johan siis tyttö tempun teki! Erityismaininta Siirille vielä aivan upean kiltistä istumisesta tuomarin pöydällä. Tuomarin parhaan valinnassa hieman vanhempi ocicat kuitenkin otti voiton, tosin Natalia sanoi, että sydän kuuluu Siirille. Siitä on hyvä jatkaa. Saaga käyttäytyi myös erittäin mallikelpoisesti ja hurmasi kyllä tuomarin kerta heitolla ja tämä lepertelikin Saagalle ties mitä hempeyksiä. Saagan osalta ei värin parasta tullut, koska osallistujia ei ollut riittävästi ja tuomarin parhaassa voiton vei kissa, jolla oli hieman enemmän karvaa ja pörröisyyttä - nämä miellyttivät selvästi enemmän tämän tuomarin silmää. Beiget abyt kuulemma kärsivät myös eniten hallin hieman erikoisesta valaistuksesta, erityisesti juuri tämän tuomarin pöydän kohdalla. Mutta niin minä kuin mamikin uskoo vahvasti, että Saaga tulee ja pesee vielä koko porukan!Entäs meidän tenava. Siinä missä minä ja Tähti-tyttönen saimme hieman moitetta vähän liian pienistä korvista, niin Säteen kohdalla tuomarin suu loksahti auki ja totesi, että no nyt löytyy korvat! Tuomari tykkäsi ihan hirveästi Säteestä ja jos väri olisi ollut vähän paremmin kehittynyt, niin ties kuinka pitkälle oltais päästy... Tuomari sanoikin Sädettä erittäin lupaavaksi ja kauniiksi... Katsotaan, mitä tuleman pitää. Tuomarin parhaan valinnassa Säteen pesi kuulemma täydellinen kissanpentu. Noh, mun ja noiden tukijoukkojen mielestä siinä oli kyllä yksi aika iso puute, meinaan sillä ei ollut häntää ollenkaan!!! Kauneus on tietty katsojan silmässä ja kieltämättä, olihan se aikas lutunen karvapallo ja voitti muuten koko kategorian, joten ei se Säde huonolle hävinnyt. Ja sitten minuun... viimeinkin. Tässä kohtaa muistin lupaukseni mamille ja käyttäydyin oikein kiltisti tuomarin pöydällä. Jopa niin kiltisti, että mamin ilme oli näkemisen arvoinen nähdessään, että arvosteluseteliin tuli maininta kiltti... Muutenkin sain oikein hyvät arvostelut. Värin parhaassa minut valittiin parhaaksi, tosin Tähti ja Säde eivät kaukana olleet. Tuomarin parhaan valinnassa tuomari pähkäili pitkään minun ja todella kauniin sompun välillä ja arvatkaas mitä? Minä voitin!!! Paneelivaiheessa noilla ihmisillä oli jännitettävää sekä minun että puolisiskoni Tähden puolesta! Noh, tuomareiden silmissä oli ilmisesti roskia, kun äänet paneelissa meni muille meidän molempien luokassa. Kiitos myös Varpu-tädille paneelissa minun kantamisesta, olit loistava assari!! Mutta sitten se iloinen lisäylläri! Kiitos kerrassaan upeiden lasteni minä olinkin kategorian paras siitosnaaras!!! Vähänkö ylpeänä mami kävi pokkaamassa kissapatsaan, ruusukkseen ja raksulahjakortin. Miettikääs, jos paneelissakin olis voitto tullut, niin johan tuo mami olis haljennut ylpeydestä. Hyvä siis, että tuli vain yksi voitto, eikö totta?

Kotona me olimme Säteen kanssa taas ylimmät ystävykset ja kertailimme päivän tapahtumia, niin ja söimme katkarapuja. Lähetämme molemmat erityisterveiset Siirille ja Saagalle sekä Tähdelle! Kyllä me ollaan hienoa sukua! Kai mun on myös se pakko sanoa, että päivä kaikkinensa oli kiva... vaikka tämä ei sitten todellakaan tarkoita sitä, että hinkuisin näyttelyihin - ei todellakaan!!!! Huh, toivottavasti kukaan ei saanut nyt sitä kuvaa, että olisin siellä kuitenkin viihtynyt - hmm, pitäiskö tarkistaa vielä kirjoitusasua, ettei vaan jäänyt liian positiiviseksi.

PS. Iso kiitos Ritva-tädille kaiken muun lisäksi myös paparazzina olemista, näin myös lukijat pääsevät näyttelypäivän tunnelmiin kuvien kautta.

SädeSädeSädeSädeSäde

Ja vielä kerran tähän ikkunalauta-teemaan ja nyt hyvin lyhyesti ja ytimekkäästi, jotta tuolle linssiluteelle jää palstatilaa sitten enemmän. Sädettä nyt seuraakin sitten ihan tuutin täydeltä. Säde edestä... Säde takaa... Säde sivusta.... Säde makaa.... Ja sit vielä Säteen pituusnäyte. Ikkunalaudasta on siis moneksi noin niin kuin oleskelu- ja poseerausmielessä.

Me yritimme Säteen kanssa muuten viime yönä tehdä kaikkemme, jotta mami olisi vähintäänkin myöhästynyt töistä tai jopa luullut tätä perjantaita lauantaiksi... Kävimme nimittäin salaa kiskomassa kelloradion sähköpiuhan irti seinästä ja näin ollen herätyskello eliminoitiin. Mami vähän säpsähti, mutta jatkoi unia, kun kävin vähän hyristelemässä unilauluja korvan juuressa. Suunnitelma toteutui täydellisesti.. tähän asti. Olimme ehkä Säteen kanssa turhankin ylpeitä saavutuksestamme, kun siinä muita touhuja tehdessämme yhtäkkiä lehtiä täynnä oleva laatikko vain putosi kaapista lattialle. Ihan oikeasti, se vain putosi.. mitään ei tehty =). Yllättäen mami sinkosi pystyyn, mutta me vaan katsottiin viattomasti ja päiviteltiin, että miten tässä nyt näin pääsi käymään!?! Ja arvatkaas mitä, silloin mami myös huomasi, että herätyskello oli pimeänä. Se siitä loistavasta suunnitelmasta siis. Niin ja just, aikoi ensi yöksi laittaa myös toisen kellon soimaan, ettei vaan vahingossakaan myöhästytä näyttelystä. Hmph, ehkä tätä kellojekkua olisi kannattanut yrittää vasta ensi yönä...

Häkkiolennot

Apuaa... meidät on teljetty häkkiin... =) No ei suinkaan. Tähän ikkulautaan viittasinkin taannoin ja tää on meidän lempparipaikka sisällä ollessa. Erityisesti aamuisin tää on ihan yliveto, kun siihen paistaa aurinko niin ihanasti. Tästä paikasta auringossa käydään myös vähän skabaa, koska tuo Sädekin siitä valitettavasti tykkää ihan yhtä paljon kuin minäkin. Otsikon mukaisesti, me muuten näytetään ihan oikeasti joltain ihme olennoilta ton hyttysverkon läpi. Meille on luvattu myös isompi ulkoiluhäkki, jossa saadaan olla ilman valjaita. Odottavan aika vaan on niin kovin pitkä...

Säteellä meni muuten pieni tovi ekoilla kerroilla, että hokasi, miten nämä ikkunat toimii. Tenava meni monesti tuonne ikkunalasien väliin ja kauhea mekkalahan siitä syntyi, kun ikkunalasi oli välissä ja ei päässyt suoraan ulkoilman lähelle. Isukki tykkäs myös siitä kovasti, kun oli juuri pessyt ikkunat ja yks loikkii ikkunaa vasten koko ajan ja sitten se ikkunalasi olikin täynnä sellaisia hassuja kolmionenän muotoisia tahroja...

Mamin pikku apulaiset

Muistaakseni olen joskus sanonut, että mamin mielestä olen liikaakin kiinnostunut kukkapenkeistä ja kuulemma ihan väärässä mielessä. No, parhaani olen yrittänyt lannoituksen suhteen, mutta kun ei kelpaa niin ei kelpaa. Kesäpäivän kunniaksi päätin kuitenkin, että Säteenkin on aika perehtyä kukkien hoidon saloihin. Ja mikäs sen parempaa ohjelmaa olikaan, Sädehän oli heti valmiina toimeen! Mä näytin ensin mallia, että sinne kukkapenkkiin kannattaa mennä vähintäänkin seisomaan (mieluummin istumaan tai jopa makaamaan), näin saa parhaan tuntuman siihen, onko kasveilla varmasti oikea multakoostumus allaan ja onko kosteustasapaino kohdillaan. Säde ottikin mallia, tosin vähän varovaisesti aluksi. Vähän piti ensin ottaa tuntumaa kukkiin nenäkosketuksella.
Mutta eipä aikaakaan, kun olimme molemmat täydessä touhussa keskellä kukkapenkkiä ja totesimme yhteen ääneen, että kuules mami, ruusujen juurilla oli ihan liikaa rikkaruohoja (jotka me siis söimme ja näin säästettiin mamin askeleita) ja ihan liian vähän lannoitetta. Kun aloin tätä puolta korjaamaan, niin naps, valjaista kiinni ja taas mentiin. Että se siitä kiitollisuudesta taas. Kun pääsimme mustikoihin saakka, niin sitten se tenavan keskittymiskyky alkoi herpaantua ja hän keskittyi vain kilpaa säteilemään auringon kanssa. Ja lopuksi... Säde keskittyi olemaan kukkaistyttönä... Mä en antanut sen häiritä, vaan jatkoin päättäväisesti kohti kasvimaata...

PäivänSäde ja Mörökölli-Menninkäinen

Kyllä mamilla on hauskaa. Mun sihteerikkö siis on tikahtua nauruunsa, kun keksi mukamas niin osuvan otsikon tälle jutulle. Haa-haa. Toivottavasti noi silmistä valuvat vedet sotkevat ripsivärin oikein kunnolla. Mulla ei ainakaan ole yhtään hauskaa. Tää on taas näitä, että ei mun mielipidettä ikinä kuunnella. Ensin minusta otetaan kuvia ulkona niin, että aurinko paistaa silmiin ja sitten tosta natiaisesta otetaan viimeisen päälle hyvissä olosuhteissa kuvia. Ja mitä sitten, sitten ne laitetaan vielä tänne vertailtavaksi.

Niin, että kukakan on se PäivänSäde ja kukahan on se Mörökölli-Menninkäinen... olipas vaikea kysymys, pitäisköhän ihan äänestää tuloksesta. No myönnettäköön, että oman kauneuteni minä tiedän (ja jo olis aika teidänkin se tietää ja uskoa, vaikka mami näitä omia pilojaan tänne laittaakin), mutta kyllä, kyllä se tuo minun ikioma päivänSäteeni säteilee vähintäänkin yhtä hohdokkaasti kuin se oikea auringonsädekin noissa kuvissa. Vai oletteko eri mieltä?

Pieniä ryppyjä rakkauvessa

Meidän varhaisteini alkoi ryppyilemään. Mukamas hän saa meillä päättää, kuka istuu ja missäkin kohtaa ikkunalaudalla ja tsuumailee hyttysverkon läpi ulos. Juupa juu, ainahan sitä sopii yrittää. Pidin tälle ryppyilijälle sitten pienen puhuttelun ja päikkäreitä ei sen jälkeen nukuttukaan peppu peppua vasten, vaan sellaisen pienen "hajuraon" turvin. Mutta niinhän se on, että kyllä ne varhaisteinitkin osaavat olla hellyttäviä ja niin kauniisti kävi pyytämässä anteeksi, että enhän mä kauaa voinut sille vihoitella. Ja siis pian olimme taas ylimmät ystävykset ja nukuimme pikkupäikkärit ihan iho ihoa vasten. Ja sitten se toinen ryppy. Olen viime öinä kömpinyt mamin peiton alle mamin kylkeä tai jalkoja vasten nukkumaan. Eilen aamulla mami sitten päätti kääntää kylkeään (ei oo sallittua!!!!!!) ja potkaisi ohi mennen minut lattialle! Voitteko kuvitella, mikä loukkaus se oli!?!?!? Kun olin ensi järkytyksestä toipunut ja saanut karvani ojennukseen, päätin kyllä vakaasti mököttää mamille ja pitkään. Eikä siinä mitään, illalla mami vielä otti ja pesi minut. Mökötyskausi jatkui mielessäni vielä toisellakin viikolla. Mutta mutta... on se mamikin vaan niin lutunen, että tänä aamuna jo hellyin puoli neljän aikaan ja meni mamin kainaloon kehräämään ja tassuttelemaan. Ei sitä mamillekaan voinut kauemmin vihoitella, niin kauniisti ja monesti hänkin anteeksi kävi pyytämässä ja käytti mua eilen vielä tositosi pitkällä lenkillä ulkona. Mutta vitsi sentään, miten upeaa tuo kesä on! Seuraavissa päivityksissä on luvassa kuvia meidän ulkotouhuista ja tuosta ikkunalaudalla istuskelusta.

Ai joo, sehän minun piti vielä kertomani. Meidän varhaisteini alkaa mittasuhteiltaankin olla jo oikeasti varhaisteini. Mami punnitsi meidät ja Säteen paino oli 4 kk ja 1 viikon iässä 2050 grammaa. Sehän huitelee kohta ohi minusta! No, mamin suureksi iloksi minäkin olin saanut sellaiset 150 g lisäpainoa parin kuukauden takaisesta. Sitä se teettää, kun tuon kanssa pitää riehua, niin nälkähän siinä ihan eri tavalla tulee.