perjantai 13. maaliskuuta 2009

Tämän viikon mahakuvat

On taas vuoro minun mahani. Tässä välillä on ollut sellaisia kausia, että on tehnyt mieli vaan olla omissa oloissa, kun on niin kovin väsyttänyt. Mutta tässä pikku hiljaa alkaa ne hoitoviettihormoonitkin sieltä vallata alaa ja myös siitä näkökulmasta, että muakin saa hoivata. Ja kukas siihen on se oikea henkilö? No isukki tietenkin. Se vaan nyt on niin, että kukaan muu ei osaa rapsuttaa massusta ja pitää mun päätä kämmenellään niin hyvin kuin isukki. Tässä eräänä iltana otimme oikein pitkän session tätä ihanuutta ja ohessa siitä kuvia. Mua vähän meinasi mami ruveta ärsyttämään, kun heilui siinä kameransa kanssa ja häiritsi, mutta ei siinä voinut kuitenkaan senkään antaa häiritä. Oli se vaan nii'in ihanaa. Lapsukaisetkin massussa saavat oppia jo pienestä pitäen, miten oikeanlainen massurapsutus tapahtuu (vaikkei se itse rapsutus näissä kuvissa näykkään, kun mamin mielestä maha on pääosassa - mutta uskokaa pois, että rapsutusta tapahtui ja johan sen pörröiset karvatkin todistavat). Toisaalta, niin ihana kuin isukki onkin, niin silti Sulo-Sulhaseni olisi myös voinut olla mua rapsuttelemassa. Tässä mä mietiskelen meidän ihania yhteisiä hetkiä ja mulle tuli ihan ikävä – ilmekin sen jo kertoo, että haikeutta on ilmassa. Kovasti kehräyksiä ja helliä nuolaisuja Sulolleni! Lupaan pitää hyvää huolta meidän vauvoista. Ja ettei mene ihan liian nyyhkyilyksi, niin otetaas loppuun hyvin tiukkailmeinen poseerauskuva. Tämä ilme kertoo mamille sen, että kamera pois ja palvelua kehiin ja nopeasti – minulla on nälkä. Yleensä se toimiikin aika hyvin. Vielä pitäisi siis kolme viikkoa jaksaa odotella! On tää vaan jännää, vaikkakin sitä jo vähän tietää, mitä tuleman pitää, kun ei ole ekaa kertaa tässä touhussa mukana. Nyt toivotamme kaikille lukijoillemme oikein ihanaa ja keväistä viikonloppua! Katsotaan, mitä kerrottavaa ensin viikolla taas keksimme.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oi, miten ihanan väriset silmät sinulla!

Päivi kirjoitti...

Nauti rapsutuksista ja silityksistä ja lepää riittävästi tulevaa koitosta varten. Näytät niin kauniilta!