perjantai 24. huhtikuuta 2009

Viikon kolme aikana opittua

Meidän pikkuipanat ovat oppineet viikossa ihan hurjasti uusia asioita ja tässä vain joitakin mainitaksemme:
- vauhti on kasvanut kovasti (minä en voi kohta enää kääntää selkääni ollenkaan, vaan heti on jompikumpi pyrkimässä reunan yli, onneksi vielä jäävät mahastaan kiinni ja putoavat takaisin oikealle puolelle).
- omaa korvaa on rapsutettu (omalla) takajalalla ilman, että tenava on kaatunut (mami on ollut hyvin vaikuttunut näistä suorituksista)
- itseä ja siskoa on alettu pesemään
- siskoa ja emoa on alettu puremaan
- istutaan kuin aikuiset kissat konsanaan
- emoa on alettu vastustamaan ihan kamalasti pesuhetkissä
- pari kertaa leikki on vienyt voiton jopa tarjottimella olleesta nisästä
- on noustu laatikon reunaa vasten seisomaan takajalkojen varassa
- kehitetty pienen pienet naskalit suuhun (hurjien petojen uskottavuus siis lisääntyi kummasti...)
- tehty pari höpöhyppyä, jotka tosin ovat pääsääntöisesti päätyneet joko maha/kylki- tai nenulaskuun
- kehrätään (varsinkin sininen) jo hurjasti muuallakin kuin vain nisällä, erityisesti mamilla on taikakosketus sinisen kehruunapin käynnistymisen suhteen
- emon ruuan tuoksu alkaa kiehtomaan enemmän ja enemmän
- laatikon ulkopuolinen maailma kiinnostaa ihan liian paljon
- osataan mennä emon syliin turvaan siskon liian rajuilta leikeiltä
- punnituskippoon mennessä osataan ottaa nelitassujarrutusasento päälle niin, että tenavan saaminen kipon pohjalle on hieman hankalaa, kun jalat pitää irrottaa ensin kipon reunoilta irti.

Listan ulkopuolelta kerrottakoon myös sellainen "taito", että pikkuipanat osaavat katsoa raastavan syyllistävästi mamia silmiin, kun mami aikoo lähteä saunasta meidän luota pois. Tästä taidosta minä olen erityisen tyytyväinen… Tosin osaa ne myös katsoa raastavan hellyttävästikin, vai mitä mieltä olette tästä? Voisi siis sanoa, että viikossa on tapahtunut paljon. Tässä linkissä on viikon kolme kuvia, tosin viikko kolmehan tulee täyteen vasta vuorokauden päästä, mutta antanette anteeksi. Lisäksi vielä pari hämärää ja pientä live-esitystä laatikon touhuista.

3 kommenttia:

Kuu-Katjaana kirjoitti...

Ihania kuvia! On ne niin maan söpöjä nuo kaksi marjaa "mustikka ja puolukka" :D.

Virve kirjoitti...

Aaaaw mikä kuva.. Ei noin pientä, söpöä ja viatonta saa yksin jättä vaan vielä pitää hetkeksi jäädä lässyttämään *poistuu nopeasti takavasemmalle ettei pentukuume nouse liikaa..*

Päivi kirjoitti...

Kiitos mami videoclipseistä:) Voi mitä taaperoita ja sydämenvalloittajia!!! Tahtoo nähdä lisää!