perjantai 26. kesäkuuta 2009

Ei ole omena kauas puusta pudonnut...

Muistattekos, kun minä olen tykännyt pienenä tyttönä ihan kamalasti laatikoista. Eipä sillä, tykkään mä vieläkin, mutta enää en mahdu ihan niihin pienimpiin laatikoihin, vaikken nyt niin suuren suuri olekaan. Muistinvirkistykseksi täällä pari kuvaa minusta ja laatikoista eli eka ja toka ja kerta kiellon päälle eli kolmas. Niinhän se on, että omena ei yleensä kauas puusta putoa ja sen lisäksi, että mami on Viljaa kutsunut pikku-Viiviksi, niin tämä todella pätee ainakin laatikoiden osalta. Ohessa eiliseltä pari esimerkkiä, kun Vilja suoranaisesti ensin katosi, kunnes pieni ähellys ja rapina paljastivat tyttösen.. Mutta on meillä siskostaan hyvin huoletiva Viola, joka tuumasi, että älä huoli Vilja - mä kyllä vedän sut sieltä loukosta pois. Sitten asiasta ihan kuudenteen. Sitä sanotaan, että seura tekee kaltaisekseen ja että pariskunnat alkavat pikku hiljaa muistuttaa toisiaan. Näin varmasti on, mutta että jo yhden ikkunalasin läpi tapahtuneen pikaisen näkemisen jälkeen, niin se on jo jotain se. Nimittäin, Viljan ruokahalut näyttävät olevan ihan vastaavaa tasoa kuin tulevan frendin eli Columbon - molemmat ovat ihan kaikki ruokaisia ja paino sanalla kaikki (okok, limellä höystettyä graavattua siikaa Vilja ei suostunut maistamaan, mutta se onkin tähän mennessä ainoa, mitä tyttö ei ole halunnut maistaa. Mainittakoon muutamia "herkkuja": mansikka, täysjyväruisleipä, basilika, rucola, nektariini, pinaattiletut kera puolukkahillon....). Niin, takaisin raiteille ja aiheeseen. Miksi tämän asian nyt otin esiin, että käykääs katsomassa Columbon vesiseikkaulu täältä. Me ollaan Viljan kanssa useasti sitä jo katsottu ja eilen sitten kävi niin, että mamin ollessa suihkussa tassutteli Vilja Columbosta mallia ottaneena suoraan suihkun kantaman alle ja jäi siihen lammikkoon istumaan! Mami katseli ihan ihmeissään, kunnes muisti Columbon videon... Ja mitä teki Neiti Viola... istui viereissä huoneessa olevan kiipeilypuun ihan ylimmäisessä nokassa, ettei vaan tassut kastu =).

Mitä tulee siihen isukki on pop-juttuun... Lisää todistusaineistoa, voiko tytärparivaljakkoni suloisemmalta enää näyttää nukkuessaan isukin sylissä. Mami otti eilen "järeät" aseet käyttöön ja laittoi isukin kylpytakin päälle. Mutta ehei, ei mun lapsiani noin vain huijata, ei kelvannut kuin pariksi sekunniksi ja molemmat menivät isukin peiton päälle nukkumaan.

Ei kommentteja: