Saanko esitellä uuden tittelini...

...Grand International Champion! Ja mitä siis onkaan tapahtunut? Kaikkihan alkoi siitä, kun minut pestiin noin viikko sitten. Tuli taas todettua, että kokemus tuo varmuutta ja siinä mä sitten vaan nautiskelin lämpimästä vedestä, isukin hellästä pesuotteesta ja mamin höpöttelyistä, kun hän piti mua paikallaan. Eipä siitä sen enempää kerrottavaa jälkipolville ole, mitä nyt tietty mamin hämmästynyt ja ylpeä ilme siitä, kuinka kiltisti olin.

Pari päivää tämän jälkeen alkoivat tapahtumat sitten vyörymään... ja meille saapui Ritva-täti kylään. Olishan se pitänyt arvata, jollei lääkärikeikkaa, niin sitten näyttelykeikka. Ei muuta kuin katti kainaloon, boxiin ja kohti satamaa. Jouduin siis taasen ihan ulkomaille asti. Mami oli satamassa odottamassa ja pian olimmekin jo laivassa ja matkalla kohti Tallinnaa. Välillä yritin muistuttaa olemassa olostani ja siitä, että paikat puutuu boxissa, mutta eipä tuolla tulosta tullut. Onneksi matka meni nopeasti ja hups vaan, olimme hotellissa ja pääsin jaloittelemaan. Huone oli hetkessä haltuunotettu ja todettu siedettäväksi ja eikun välipalan kautta päikkäreille. Jo tässä vaiheessa tiesin, mitä tuleman piti, mutta nyt keskityin vain lepäämään. Lauantaiaamuna mä olin tätä mieltä näyttelyyn lähtemisestä – tervetuloa vaan hakemaan mut täältä sängyn alta. Aamupäivä meni näyttelyssä hyvin leppoisasti arvostelua odotellessa ja omalla tyynyllä rentoutuen.
Tuomarina meillä oli jo moneen kertaan koettu Jarmo Räihä ja tässä Markus Wikströmin ottama kuva arvostelusta ja ilmehan kertoo kaiken - tää on taas tätä... Lisäksi vielä istumanäyte tuomaripöydältä: Sen verran arvostelu muuttui aikaisemmasta kolmesta kerrasta, että enää minulla ei ollutkaan suora profiili, vaan ihan ex profiili! Pieni olin edelleen, mutta ah – niin ihana. Niinhän siinä sitten kävi, että se serti tuli ja minä olen nyt Grand International Champion Viivi – tuttavallisemmin GIC Viivi. Odotan arvoni mukaista kohtelua sitten kaikilta. Lisäksi mami lupasi, että pääsen eläkkeelle näyttelytouhuista. Olin niin kiltisti viimeisessä näyttelyssäni, että mami ja Ritva-täti jo höpöttelivät, että vieläkö pitäisi näyttelyuraa jatkaa, mutta onneksi nyt pitivät lupauksensa ja sain sunnuntaiksi jo vapautuksen näyttelyhössötyksestä. Jostain optiosta sitten leikattuna puhuivat, mikä lie leikattu optiokuponki, nyt en siitä jaksa stressata. Ja tietty todistusaineistoa tapahtuneesta myös näytille: Suurimmasta juhlahumusta toipumsen jälkeen hokasin muuten käytävän toiselta puolelta tämän komistuksen eli Pablon (GIC Nebuankhet Lochlann): Samaa mieltä mamin kanssa, tuon kun saisi purkkiin, niin olis silmäniloa joka päivä! Myös Pablo valmistui GIC:ksi ja meidän kunniaksi lähipiiri sitten poksautti jotain kuohuvaa. Pyh, sanon minä, katkikset ovat ainoa oikea tapa juhlistaa tätä.

Lauantai-iltana noi katosivat jonnekin syöpöttelemään ja mä pääsin Jaanan luokse hoitoon – meillä oli nii'in kivaa! Olinkin hieman närkästynyt, kun mami sitten yöllä kävi mut kaappaamassa Jaanan viekusta omaan huoneeseen. Kiitos Jaana vielä kerran!

Kotimatka sitten vähän muuttui, kun tuuli perui pikkupaatin kulkemisen ja siirryimme sitten kerralla todella isoon laivaan! Vähän mua aluksi ihmetytti se ihmisvilinä, mutta äkkiäkös mä totuin siihen ja ylväästi GIC-arvonimen mukaisesti tsuumailin porukkaa välillä mamin ja Ritva-tädin sylissä ja välillä heidän välissä. Home sweet home – se on totta ja olipa ihana tulla kotiin ja omiin tuttuihin unipaikkoihin. Kyllä on Säteen silmät olleet lautasen kokoiset, kun olen tapahtumista kertonut. Säde on jotain yrittänyt piipittää, että isukki on sitä hemmotellut, mutta sillä nyt on tapana aina vähän liioitella.. kai?