Kyllä maalla on mukavaa

Meidän pieneen hiljaiseloon on äärimmäisen hyvä syy. Me olimme mummon ja papan luona käymässä ja ei voi taas muuta todeta kuin a) kyllä maalla on mukavaa ja b) miksi mummo ja pappa asuvat niin kaukana. Matkat menivät perinteiseen tapaan, tosin nyt meitä siis oli kolme takapenkin kommentoijaa. Tosin paluumatkasta kommentoin sen verran, että se oli erityisesti sieltä p-suolen perimmäisestä mutkasta... Isukki voi jatkossa ihan vapaasti mennä vuoristorataan, jos tekee mieli mutkia ja mäkiä ja mummolaan mennään ihan perinteistä tietä pitkin sitten jatkossa. Kertonee paljon, kun paluumatka päättyi suihkuun mun osalta...

Mitäs kaikkea me sitten puuhastelimme. No, Inka riehui niin, että mummo ja pappa olivat ihan ihmeissään siitä, voiko Sädettäkin vilkkaampi tapaus löytyä. Ja vähän enemmän olis kuulemma voinut aluksi vierastaa, niin olis edes aluksi ollut rauhallisempaa. Liinatkin tais ohimennen pöydältä "kadota". Mutta kyllä he kovasti ipanasta tykkäsivät ja koko ajan oli hätä ja huoli, että onko Inkalla kaikki hyvin ja onko Inka saanut riittävästi ruokaa. No, yllättäen mummon puuro maistui meille kaikille ja parhaiten siitä voisilmän kohdasta. Mami nuhteli mummoa ihan aiheetta, välillä meidänkin tarvii saada herkutella. Mä pääsinkin oikein kunnolla herkun makuun…. Noi kaikki olivat päikkäreillä ja mä sain nenuuni jotain huumaavaan hyvää tuoksua. Aikani nenääni seurattuani paikallistin tuoksun tulevan keittiön pöydältä. Ja mitä sieltä löytyikään… savustuspönttötuore ja juuri sopivasti jäähtynyt savulohi! Vähänkö mä nautin siitä… Kun sitten aikanaan jäin valitettavasti itse teosta ihan suoraan kiinni, eivät noi voineet muuta kuin nauraa, olin kuulemma niin hyvin syöneen näköinen… Sillä jaksoinkin sen illan, välillä suupieliä nuolien ja hampaiden välistä herkkua kaivellen. Ja yöllä meni muuten vettä…

Kovasti me myös aurinko otimme, kuten tämä Säteen kuva todistaa.Mä myös ulkoikin paljon. Ja voi niitä kaikkia puita ja pensaita sekä kiviä, joita olis pitänyt ehtiä tutkimaan.Mutta kyllä noi olivat vähän tyhmiä (taas…). Ensin ne leikkasivat mun kynnet ja sitten päättivät lähteä testaamaan, mitä citykissa tykkää puusta. Ei kait ne voi kuvitella, että mä niillä umpitylsillä kynsillä olisin runkoa pitkin kiivennyt.Ja toiseekseen, miksi mä nyt kiipeäisin yhtä tyhmää runkoa, kun ei siitä mulle mitään iloa tulisi. Niin ja toisaalta, vaikka mulla olis ollut pitkät kynnetkin, niin en mä niitä lähtis huvin vuoksi rikkomaan…

Arvatkaa mitä, mä pääsin myös todellisen paistin makuun! Lauantaiaamuna isukin kanssa metsän reunassa paikkoja tutkiessani sattui pikkutipunen juuri siihen reitille. Kyllähän mä osoitin suuren petoni vaistot ja naps vain, mulla oli tipunen suussa. Taisin siinä rehellisyyden nimissä itsekin vähän säikähtää… Mutta ei noi tietenkään antaneet mun sitä syödä, vaan pakottivat päästämään irti. Nooh… en mä tätä ihan nielemättä purrut… Kävin ohimennen kostamassa tämän sitten papan täytetylle riekolle… "Vähän" siis ohensin höyhenpeitettä, olis sillä hiki ollut muuten. Pappa ihan hieman vaan nuhteli mua, mutta eihän pappa mulle kauaa voi vihainen olla.

Pappa oli uusinut sitten viime käynnin sen meidän yhteisen nojatuolin, mutta onneksi uusi tuoli on lähes yhtä hyvä. Minä tietenkin olin tuolin yksinoikeutettu valtiatar, mutta toki välillä noikin saivat sen vallata, kuten tuolta kuvagalleriasta huomaatte.
Ja kun teitä kuitenkin kiinnostaa ipanan kuvat, niin viimeisimmältä viikolta kuvapläjäys meidän neidistä löytyy täältä. Maistiaisena taas tällainen lähikuva. Ja lopuksi myös hyvin merkittävä uutinen, Inka-neiti on nyt ihan virallisesti rotukissa, kun saimme rekkarinkin jo viime viikolla!