Mummoilua ja misseilyä

Viikonloppu oli hyvin vaihteleva. Lähdimme torstaina kohti ihmismummolaa ja matka oli taasen nii'in pitkä. Eikä sitä tehnyt yhtään lyhyemmäksi se, että toi tenava veti matkasta herneitä molempiin sieraimiin ja karjui lähes koko matkan. Juu'u, karjui! Sellaista ääntä ei siitä suusta ole ennen lähtenytkään, kun se maukuminen on tähän asti ollut lähinnä huvittavaa iu-ääntä. Mutta onneksi perille päästiin ja mummolassa on aina kiva olla. Lisäksi mun pisteet mummon ja papan silmissä nousi ihan hurjasti, kun osasin kuitenkin käyttäytyä, toisin kuin eräs... Mummo ja pappahan ovat nähneet Säteen viimeksi silloin, kun tenava oli vielä sellaisessa pieneen taskuun laitettavassa koossa ja juuri ja juuri osasi vääntää itsensä sohvalle. Nyt se energisyys ja vauhti saivat aikaan lähinnä ihmetystä ja vähän ehkä kauhistustakin... Mummo keräsikin kaikki mahdolliset kipot ja kupit turvaan viimeistään sen jälkeen, kun Säde kävi kiskaisemassa liinan tavaroineen pöydältä lattialle. Leikki taikuria, mutta ihan ei temppu onnistunut. Mummolan touhuista kuvien kera seuraavassa päivityksessä.

Tällä kertaa keskitytään tuohon misseily-puoleen. Niinpä, mami harhautti ja vei meidän noin kauas näyttelyyn. Eipä sillä, mamilta ja minulta erityiskiitokset Isrokin erinomaisesti järjestetylle näyttelylle! Mutta miten meillä meni? Ensiksikin meitä samanmerkkisiä ja samanvärisiä kissoja oli paikalla kaikkiaan seitsemän kappaletta, mikä on kyllä ehdoton ennätys meidän näyttelyuralla. Lisäksi oli sekä punaisia, sinisiä että beigejä abyja paikalla, joten tällä kertaa abyt edustivat isolla ja edustavalla joukolla. Ja millaisia kissoja siellä olikaan... oih, niitä kolleja, ne oli kaikki nii'in komeita! Ja tytöt, oikeita sydämenmurskaajia! Tuomarina meillä oli Jaana, joka oli oikein mukava ja reipas, ei turhia säikähtänyt, vaikka me molemmat olimme vähän - öhöm - juttelevalla tuulella, kuten arvosteluseteliin hän kauniisti asian ilmaisi.

Säde aloitti näyttelypäivän rennosti riippumatossa loikoillen ja mummolan makoisista muurahaisista haaveillen.
Noniin, itse asiaan. Minä sain tuomarilta pääasiassa kovasti kehuja, tosin ihmetteli, miksi minä tärisin ja epäili jopa minun olleen ekassa näyttelyssä, kun niin piti vapista. Mulla oli vaan kylmä... Liian kepoisaksi minua sanoi, mutta enhän minä mikään syöttöporsas haluakaan olla. Serti kuitenkin tuli ja jo toinen tässä luokassa! Koska meitä aikuisiakin oli niin monta, niin meille tuli oma värin paras kisa. Siinä ei voittajasta ollut epäselvyyttä, se norjalainen Pret A Porter'S Valentino oli KOMEA! Tässä hänestä kuva (ja luonnettakin löytyi!):
Vaikka mun mielipiteitä noi pillerit laimentaakin, niin silti katsoin häntä kyllä sillä silmällä.. ja taisi kolli multa viedä pienen palan sydäntäkin (mamilta vei vielä isomman). Eipä ollut häpeä hävitä hänelle, kerta kaikkisen upea ilmestys. Tämä kolli olikin kategorian paras uros, eikä ihme. Tuomarin parhaan valintaan Jaana oli minun lisäkseni sellaisen kaljun kissan. Valinta kallistui tämän kaljun kissan puoleen, koska tämä oli pulskemmassa kunnossa. Jaana arvosti kovasti näyttelykuntoa ja siinä siis hävisin niukasti johtuen näistä hyvin timmeistä linjoistani, vaikka hän sanoikin, että olen tyyppinä rodulle edustavampi kissa. No, ei voi mitään ja eihän mua harmita pätkääkään se, että saan iltapäivän vain loikoilla pesässä.

Entäs sitten tenava. Tenavan korvat herättivät kovasti huomiota ja siihen päälle kun lisäsi sen kovan uhittelun ärhentelyn ja ärinän muodossa, niin ei Säde huomiotta jäänyt =). Jaana kehui kovasti myös Sädettä, tosin kehittymässähän se vasta on. Lihakset saivat erityiskehut, joten hyppyharjoitukset saavat siis jatkua. Nuorten ja pentujen värinparhaassa voiton vei Bluestream's Valdo, ja myös tämä valinta oli kyllä etukäteen selviö. Jos toisin olisi tuomari valinnut, niin hieman olisi epäilty tuomarin näkökykyä. Tuomarin parhaan valintaan Jaana oli Säteen lisäksi Xanado of Wonderlove abykollin sekä sellaisen kikkarakarvaisen pikkupennun. Tämä pikkupentu passitettiin heti alkuun kotia kasvamaan ja Jaanan jäi pähkäilemään Säteen ja aby kollipennun välille. Ihan ekaksi totesi, että jos olisi mahdollista, hän yhdistäisi nämä kaksi joko niin, että poitsulle Säteen pää tai Säteelle poitsun väri/turkin pituus (Säteellä on nyt vähän sellainen hassu kaksi-pituinen turkki, kun se nyt hakee sitä lopullista muotoaan). Siinä vaiheessa minä meinasin säikähtää, että nytkö veri lentää. Sinällään kyllä, jos ne kaksi vaikka vähän myöhemmin samaan koppiin laitettaiskiin, niin hmm... =). No, Jaana päätyi kuitenkin valitsemaan pään perusteella eli meidän pikkutenava olikin tuomarin paras pentu!!!! Vähänkö mami ja minäkin oltiin ylpeitä. Jännitys siis säilyi loppuun asti.
Paneelivaiheessa Sädettä jännitti ihan kamalasti ja se purkautui sellaisena todellisena uhitteluna. Onneksi assari ei pienistä säikähtänyt, vaan päättäväisesti kantoi rimpuilevaa ja tärisevää Sädettä. Paneelissa pennuille antoi ääniä neljä tuomaria ja äänet hajosivat kuin varpusparvi. Ei siis todellakaan voi puhua mistään yksimielisestä tuloksesta, kun ne neljä ääntä jakaantui kolmelle kissalla! Voiton vei sellainen superkaunis somppu-pomppu, tämäkin erittäin oikeutetusti. Hän siis sai kaksi ääntä ja meidän Säde sai yhden äänen, mistä ollaan kyllä todella tyytyväisiä! Se neljäs ääni meni sitten sellaiselle vielä lyhyempikarvaiselle pennulle. Kaikkinensa voin kyllä ylpeänä sanoa, että on minulla kaunis lapsi! Kunhan se tuosta vielä sen värinsä ja turkkinsa kehittää kuntoon, niin se on siinä. Niin, ja uhittelu vähenee lisäksi.

Näyttelypäivä oli siis oikein onnistunut ja mikä erityisesti mamia ilahdutti, niin se, että paikalla oli niin paljon abyja ja kun niistä moni oli vielä uusia tuttavuuksia. Taso oli kyllä kova, muuta ei voi sanoa. Minunkin piti iltapäivästä ihan oikeasti nousta pesästä pois häkin reunalle tiirailemaan vastapäätä olevissa häkeissä olevia komeita kolleja. Tätä ei olekaan ennen tapahtunut.

Täältä kansiosta löytyy sitten lisää näyttelykuvia, jotka keskittyvät siis meihin rotukissojen aateleihin eli abyseihin ja yllättäen erityisesti minuun ja Säteeseen, mutta joukkoon toki mahtuu muutama vierailevakin tähti. Kiitos myös Kuu-Katjaanalle sekä Tricialle ja Pyry-pojan kotijoukoille mukavasta näyttelypäivästä. Mamilta lisäksi rapsutukset ihanalle Wilmalle ja komealla Pyrylle!

Sinänsä päivä oli kyllä superraskas, kun näyttelyn päälle vielä tuli kotimatka eli neljä tuntia autossa. Mutta kyllä, oma koti kullan kallis ja olipa ihana tutia taas isukin ja mamin kanssa omassa sängyssä ja nähdä unia niistä komeista pojista ja mummolan houkuttelevista metsästysmaista.