maanantai 15. kesäkuuta 2009

Sekalaisia höpinöitä

Joku viisas on joskus sanonut, että sopu sijaa antaa ja että aina löytyy tilaa yhdelle, joka käyttää rexonaa. Tosin me suostuta mitään rexonaa käyttämään, mutta lupaamme pitää tassut muuten vaan puhtaana. Ensimmäisenä esimerkki, kuinka kolme päätä mahtuu samaan reunalliseen kuppiin, kun on riittävän hyvää ruokaa. Eipä sillä, olis se Sädekin ehkä tähän mahtunut tai ainakin pitkällä kielellään yltänyt lipaisemaan, mutta onneksi hän ei pidä tästä energiapaukusta - mikä ihan hyvä, kun sillä on sitä energiaa ihan omasta takaakin välistä liikaa. Ja sitten toinen esimerkki vähän matalampi reunaisesta kiposta, hyvin mahtuu neljä kisua samaan aikaan herkkua lipittämään (vaikka mä just käänsinkin pääni pois ja sitten Säde kyllästyi, niin ihan oikeasti olimme kaikki kerralla kipolla). Tähän väliin sitten Violan sylinäyte - Violahan on varsinainen sylikissa ja tykkää niin leikkiä, oleilla kuin nukkuakin sylissä. Kasvattajan syli tuli hyväksi todettua. Mami on myös omaksi tavoitteekseen määritellyt kuvata meidän kaikki enemmän tai vähemmän järkevästi samaan kuvaan. Voitte uskoa, että me ei olla ainakaan tehty asiaa kovin helpoksi. No, perjantaina meidän keskittyminen herpaantui ja tässä tulos. Voitaneen sanoa, että ehkä enemmän kuitenkin tuo "vähemmän järkevästi" -versio yhteisposeerauksesta.

Mutta lauantaina pääsikin mami yllättämään meidän ns. nurkan takaa ja tätä voisi sanoa jo jonkinlaiseksi yhteisposeeraukseksi, kun yksi vain on täydessä unessa ja sen periaatteessa voisi jättää poseerausmielessä laskuista pois. Lyhyesti ja ytimekkäästi - KISSAPUU.

2 kommenttia:

Anne ja Proximat kirjoitti...

Jee jee! Kivaa nähdä, että nelikko tulee jo toimeen keskenään ainakin kuvien verran :-)

Viola on käynyt kuiskuttelemassa kasvattajalle jotain tuhmuuksia kuitenkin -luultavasti siitä kuinka kivaa on roikkua verhoissa aamukuudelta.

Viivi kirjoitti...

Itse asiassa aamuviideltä... =)

Mutta Violan mielestä kaikista mukavinta on käydä tassulla koskettamassa mamin nenää keskellä yötä ja kun mami avaa silmät, käynnistyy kehruumoottori ja pikkutyttö jää siihen kaulaa vasten sitten nukkumaan.