Tenavan kosto on kauhea

Tämä taannoinen sunnutaiaamu antoi minulle myös ensituntumaa tenavan kaameasta kostosta. Silloin aikanaan kunnollisena äitinä pidin tietenkin huolta siitä, että kukaan lapsista ei joutuis väärään tai vaaralliseen paikkaan ja saatoin pari kertaa (vain pari..., max kolme..) hakea jonkun jostakin jonnekin muualle kantamalla niskasta. Mutta se oli vaan heidän parhaakseen ja tein sen oikeasti tosi hellästi. Tämä tuli puheeksi ja Säde demonstroi tilannetta, kun mä olin vähän niin kuin unohtanut jo sen, mitä olin tehtyt. Tosin tätä näytepalaa ei voinut kutsua välttämättä ihan niin helläksi, mitä minä olen ollut, kai. Tosin tässä oli kyse siitä, että Säde raahasi minut turvaan kissansyöjäpeiton toiselta hyökkäykseltä. Annettakoon anteeksi siis tämäkin. Seuraavat kolme kuvaa sitten ovat Säteen muistoja lapsuudesta pesuhetkien suhteen. Eihän kukaan itseään kunnioittava kunnollinen emo anna lastensa likaisena juosta ympäriinsä. Siinä sitten oli kuulemma käytetty erilaisia tapoja saada eläväinen tenava pysymään paikallaan. Tapa numero 1: reippaasti jalka selän päälle, kyllä se siitä vähäksi ajaksi hämääntyy. Tapa numero 2: jos ei tassu niskan päälle riitä, niin toinen sitten kaulan alle avuksi. Jo alkaa rauhoittumaan. Tapa numero 3: jos ei edellisetkään auta, niin sitten molemmat tassut kaulan ympäri ja ei kun massua pesemään. Se on se niskalenkki, minkä uhriksi tässä jouduin.
No, tuliko puhdasta? Märkä mä ainakin olin, puhtaudesta en nyt sitten tiedä. Mutta minä ainakin olen lapseni pessyt, en kastellut!