tiistai 15. huhtikuuta 2008

Uniasentoja, osa 2

Uniasennot ovat tavallaan kamalan tylsiä, mutta tavallaan niin ihastuttavan hellyttäviä. Joten jälkimmäisestä johtuen lisää uniasentokuvia aikaisempien jatkoksi. Ensimmäisenä hyvä osoitus siitä, kuinka katit osaavat ottaa isommistaan mallia. Ja ei sen väliä, onko isompi emo vai esim. ihmismami. Tyynythän ovat sitä varten, että pää laitetaan niiden päälle nukkuessa, tämän Siiri on vakaasti sisäistänyt. Lukijoille huomautuksena, että mami ei todellakaan lavastanut kuvaa, vaan kaiken lisäksi Siiri itse kävi kaatamassa tyynyn ja laittoi sen jälkeen pään siihen suloisesti päälle ja ei muuta kuin krooh pyyh. Niin muuten, mitä tulee mallin ottamiseen. Säde kävi testaamassa, miltä lavuaarista suoraan juominen tuntuu, jotta osaisi keskustella asiasta sitten kanssani. Se vaan päättyi vähän - öö - kosteasti, kun Siiri päätti samalla hetkellä kostaa Säteelle kaikki peppupuraisut. Saattaapa olla niin, että seuraavalla kerralla suoraan lavuaarista juodessaan Säde varmistaa ensin selustan... Mamikin sai vähän puuhaa, kun kuivaili kodinhoitohuonetta sen jälkeen.

Ja yllättäen taas lipesin aiheesta. Takaisin näihin lutuisiin unikuviin. Katsokaa nyt toista... kyllä tällä uniasennolla saa ihan kaikki riehumiset anteeksi. Toinen vielä lutuisuutta korostaessaan on vähän pudonnut tyynyn päältäkin pois.

Ja sitten se todistuskappale siitä, mihin koko päivän riehuminen yleensä päättyy. Ei sillä väliä, onko oma tyyny vai ei, tai onko se muhkurainen tai onko vastaavasti joku kummallinen peitto päällä. Ihan kaikki käy. Minkäs sille voi, kun se energia loppuu kuin seinään.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

siirillä on niiiin ihanan väriset anturat. :) alkaa itteeki nukuttaa kun kattoo nukkumiskuvia :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihania pötkökissoja :)