sunnuntai 6. huhtikuuta 2008

Päätös on tehty

Johan siinä kestikin, mutta ei ole helppoa valita kolmesta täydellisen ihanasta ja kuitenkin niin erilaisesta lapsesta sitä, joka minua jää tänne kotiin viihdyttämään. Ei se ollut helppoa minullekaan, mutta tuolle mamille se vasta vaikeaa olikin. Mami on sanonut, että oli yksi elämän vaikeimmista, ellei vaikein, valinta. Meidän kaikkien päätöstä helpottaa kuitenkin se tieto, että myös kahdelle muulle on löytynyt kerrassaan upean tuntuinen koti, jossa molemmat lapseni varmasti tulevat olemaan erittäin onnellisia ja heistä kasvaa upeita kissoja. Lisäksi he tulevat saamaan paljon rakkautta ja huolenpitoa, mutta myös taastusti antavat sitä rakkautta ja hellyyttä sekä lukuisia ilonaiheita takaisin uusille omistajilleen.

Mutta siihen valintaan. Se on siinä: Viivi-Vimpula ja Säde-Sämpylä (Ritva-tädille kiitos kivasta Säteen "hellittely" nimi-ideasta!). Peput vastakkain kuin kaksi marjaa konsanaan.



Eli yhteenvetona, Redcheetah's Säde, osoite: sama kuin emolla.

Myös viikon 11 kuvakansio on perustettu ja sinne on viety erinäinen määrä taas kuvia viime viikon lopulta.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voih..täällä miun mami tihrustaa itkua... se on niin herkkis :) Sillä tulee kuulema ikävä Siiriä ja Saagaa. :/ Mut Viivi-Vimpulan ja Säde-Sämpylän elämää tullaan seuraamaan kyl säännöllisesti! :) t. Fanni
p.s me linkitettiin teijjät miun blogiin. Onhan se ok?

Viivi kirjoitti...

Nii'in, haikeaa se tulee meillekin olemaan. Haikea kaiken lisäksi on varsin lievä ilmaisu... Mutta varmasti seuraamme Saagan ja Siirin kehittymistä ja kerromme heidän kuulumisia myös tätä kautta. Linkitys ilman muuta ok ja teimme jo saman =)