tiistai 1. huhtikuuta 2008

Uniasentoja

Varmasti jokaisen kisulin valokuva-arkistoista löytyy toinen toistaan hassumpia uniasentoja. Joskus voisi jopa luulla, että onko joku unilääkettä sekoittanut ruokaa, kun tuollaisessa asennossa pystyy nukkumaan. Viikonloppun tenavani innostuivat myös kehittelemään hassuja uniasentoja, joista tässä muutama esimerkki. Lisäksi he kehittivät sellainen kivan leikin kuin isukin varpaan metsästys keskellä yötä. Ilmeisesti niistä on tosi kivaa, kun isukki säpsähtää... Minä lopetin kyllä tämän leikin jäämällä riittävän välimatkan päähän tarkkailemaan tilannetta ja ärähdin aina, kun joku alkoi lähestyä isukin varpaita. Eihän siitä mitään tulisi, jos isukki ei koko yönä saisi nukuttua. Siihen ne kaikki kolme sitten rauhoittuivat isukin ja mamin viereen nukkumaan kuin pienet enkelit konsanaan.

Mutta siis siihen alkuperäiseen aiheeseen. Ensin esimerkki siitä, kuinka tärkeää on saada lämpöä emosta ja sen saamiseksi voidaan vaikka vähän antaa periksi muista asioista, kuten esim. tilasta. Siiri tuli varsin pieneen rakoon peppuni ja seinän väliin ja hyvin tuntui uni maistuvan, vaikka asento oli, öö, sanottaisiinko vaikka varsin tiivis.
Sitten toinen Siirin uniasento. Tässä Siiri kömpi mamin syliin ensin tosin tarkkailemaan huiskaleikin tilannetta ikään kuin hyökätäkseen ovelasti sylistä huiskan kimppuun. Ilmeisesti leikki oli varsin tylsä, kun unihan siitä tuli.
Näitä Säteen esittämiä esimerkkitapauksia on lukuisia, kuten varmasti muistatte jo aikaisemmista päivityksistä. Pari kertaa on kiipeilypuusta mätkähdetty ihan alaskin, kun liian rennosti otetaan ja roikotetaan kropan osia reunan yli.
Ei tätäkään Säteen asentoa turhan jäykäksi voi sanoa. Aurinko vielä sopivasti lämmittää jalkaa, joten mikäs on tuolilla köllötellessä, kun tuolin jalka vielä tuo turvan sen suhteen, ettei noin vain pääse putoamaan kesken unien.
Ja sitten oiva esimerkki siitä, että Siiri kyllä osaa käyttää energiat touhuihinsa ja leikkeihinsä ihan loppuun asti. Sitten kun se energia loppuu ja tarvii ladata akkuja, niin se on siinä sitten, vaikka peppu pystyssä...

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Voi itku, täällä pentukuume vaan kasvaa! Miun pitää varmaan kieltää itseltäni teidän sivuilla vierailu! :) Suloisia uniasentoja! Fannikin taiteilee vaikka millaisella kiepillä ikkunalaudalla...